Posts

Showing posts from September, 2019

Villa Elfvik Laajalahdella

Image
Aurinkoisena syyskuisena perjantaina lähdin koiran ja vauvan kanssa ulkoilemaan Villa Elfvikin alueelle Espoon Laajalahdelle. Olen aiemmin asunut samoilla suunnilla ja pitkospuureitti Otaniemen suunnasta on tullut tutuksi. Nyt olin retkellä lastenvaunujen ja koiran kanssa, joten päätin kierrellä vain helppokulkuisen 0,7 km luontopolun, joka alkaa päärakennuksen takaa. Vaikka luontopolku itsessään on lyhyehkö, löytyy siltä monta mielenkiintoista pysähdyspaikkaa ja retkeä voi jatkaa Villa Elfvikin sisätiloissa. Polku kulkee metsikössä ja ruovikossa rannan tuntumassa. Rannassa on niin paljon kaislaa, että merta ei juurikaan näy, mutta ylempää lintutornista näkee kuitenkin meren sisälahdelle. Erikoisuutena lintutornissa on se, että ensimmäiselle tasanteelle pääsee myös lastenvaunujen kanssa. Kesäisin Laajalahdella laiduntaa lehmiä, mutta luontotalosta osattiin kertoa että ne oli siirretty pois aitauksestaan edellisenä päivänä. Alueella on paljon lintuharrastajia kiika

Melontaa Gräsanojalla

Image
Kävimme vaunukävelyllä perheen kanssa Haukilahden suunnassa ja pysähdyimme vakiopaikassa Gräsanojan ylittävällä valkoisella sillalla. Mieheni tykkää tarkastaa sillalta kalatilannetta, sillä vesi kuhisee salakoita ja nehän ovat hyviä täkykaloja isompien kalojen pyytämiseen... Välillä Haukilahden satama-altaassa näkee myös isoja lahnoja. Satama-altaan liete ei kuitenkaan juuri houkuttele kalastukseen. Syyssateiden jälkeen Gräsanojan vesi oli todella korkealla ja kävelyreissun jälkeen lähdin vielä kajakilla tutkimaan kuinka pitkälle pääsen etenemään vesistöä pitkin. Gräsanoja on noin kolme kilometriä pitkä uoma, joka laskee mereen Haukilahden satamassa. Etenkin kesäisin nimitys "oja" kuvaa vesistöä hyvin, sillä virtaama on ajoittain olematon, vesi on sameaa ja väylä uhkaa kasvaa umpeen. Vesistön valuma-alue on kuitenkin laajuudeltaan 24km2 ja se on yksi Espoon suurimpia kaupunkipuroja. Kalat käyvät merestä kudulla Gräsanojassa, mukaan lukien erittäin uhanalainen luonno

Melontaa Suvisaaristossa

Image
Hankimme muutama viikko sitten toisen kajakin ja se onkin päässyt vesille jo useampaan otteeseen retkillä kavereiden kanssa. Melonta on porukassa paitsi hauskaa myös turvallisempaa kuin yksin, vaikka merivesi onkin vielä lämmintä ja melomme yleensä rannan tuntumassa. Alkuviikosta sää oli vielä kesäinen ja lämmin, joten lähdimme miehen kanssa melontaretkelle ja jätimme vauvan hoitoon. Miehelläni oli reittiehdotus valmiina ja hän markkinoi sitä jopa Espoon Venetsiana, sillä reitti kulkee osaksi suojaisia sisävesiä pitkin. Lähtö meni vähän myöhäiseksi ja halusin ehtiä kotiin ennen vauvan iltatoimia. Aikataulusta johtuen meillä olikin selkeä tavoite sillä reitti piti meloa alle kahdessa tunnissa. Olipa rentouttava lähtökohta ensimmäiselle yhteiselle melontaretkelle. Lähdimme matkaan ja ihailimme kesäistä tunnelmaa. Loppuviikoksi oli luvattu sateista ja tuulista syyssäätä, joten olimme oikeaan aikaan liikenteessä. Jouduimme alussa hieman hakemaan molemmille mieluisaa matkanopeutta ja

Kasavuoren näköalakallio

Image
Olen asunut Espoossa useamman vuoden ja mieheni lähes koko ikänsä, eikä kumpikaan olla käyty Kasavuoren näköalakallioilla. Ehdotin sunnuntaina että kävisimme alueella ulkoilemassa ennen viikon ruokaostosten tekoa.  Ajoimme auton Ala-soukan hiekkakentän parkkipaikalle, kävelimme kentän ohi ja nousimme kallioille "Kasavuorenrinne"-nimisen tien päästä. Matkaa parkkipaikalta näköalapaikalle tulee yhteensä n. 800 m. Kallioilla ei ollut merkittyjä reittejä, mutta maastossa oli valmiita polkuja joita seurata. Sateisella kelillä kivet ja sammalet ovat varmasti petollisen liukkaita, mutta kuivalla kelillä uskalsin hyvin kävellä reitin vauva kantorepussa. Nousua on jonkin verran, sillä kallio nousee 44 metriä merenpinnasta. Kasavuoren alueelta löytyy myös metsäisiä osuuksia. Oli tyyni ja lämmin päivä, näköalapaikalla oli muutamia porukoita eväsretkellä. En kyllä heti keksisikään Espoossa hienompaa paikkaa piknikille. Valitettavasti tästä johtuen kallioilla olikin siellä täällä