Aamuinen melontaretki

Heräsin vauvan kanssa (eli vauva heräsi) puoli seitsemän maissa ja luulin olevani aikaisessa lauantaiaamuna. Kuulin  kuitenkin ääniä alakerrasta ja huomasin miehen olevankin jo pihalla perkaamassa tuoreita ahvenia… Hän oli virittänyt eilen illalla pitkäsiiman ja sen kokeminen poltteli heti kukonlaulun aikaan. Pyydys koostuu nimensä mukaisesti yhdestä pitkästä siimasta, josta lähtee 3-5m välein ns. tapsisiimoja, joiden päässä on koukku. Koukkuihin laitetaan syöttejä, siima lasketaan veteen ja jätetään sinne esimerkiksi yön yli. Kesäaikaan kun vedet ovat lämpimiä, pyydys kannattaa tarkastaa usein jotta kalat pysyvät kunnossa.

Auringon noustessa sää lämpeni nopeasti ja olikin tulossa lämmin päivä. Kävin ulkoiluttamassa koiran pikaisesti ja ihastelin tyyntä merimaisemaa, jo heti aamusta aurinkolasit ja lippis olivat tarpeen. Olisipa huikea sää meloa!

Tuumasta toimeen ja mies jäi pojan kanssa kotiin kun kajakki kannettiin rantaan ja pääsin liikenteeseen. Meloin Haukilahden rantaa myöden ja ensimmäiset innokkaat olivat jo aamu-uinnilla. Vedessä näkyi hieman levähippua, joten itse päätin jättää uinnit tänään väliin, mutta onneksi merestä pääsee nauttimaan vaikka näin meloen. Aamu oli todella nätti, meri oli niin tyyni että taivaan ja veden rajaa oli melkein vaikea erottaa. Hiljaisuuden rikkoi vain välillä hiekkatieltä kantautuvat juoksuaskeleet ja ruotsinlaivojen kaukainen jylinä. Tällaisena aamuna aikaiset aamuheräämiset ei haittaa yhtään. 








Comments