Lukemattomia kävelylenkkejä Rantaraitilla

Rantaraitti mukailee merenrantaviivaa yli 40 km matkalla Helsingin Laajalahdelta Espoon Saunalahteen saakka. Kaupunki on tehnyt määrätietoisesti työtä jo 70-luvulta lähtien, jotta yksityisomisteisten rantatonttien halki on saatu rakennettua yhteiskäyttöinen hiekkatie. Vaikka Espoon Rantaraitti ei ole kohde johon yleensä mennään rinkka selässä ja vaelluskengät jalassa, se tarjoaa hienoja luontoelämyksiä kaupungissa.

Kävelyn ja maisemien ihailun lisäksi kuka tahansa pääsee Rantaraitin varrelta esimerkiksi uimaan, pyöräilemään (omalla tai kaupunkipyörällä), kalastamaan, soutamaan (kaupunkiveneitä vuokralla) saunomaan (kesäisin tarjolla uimarannoilla kiertävä sauna), melomaan (vuokrakajakkeja Otsolahden melontakeskulta) ja tutustumaan Espoon ulkoilusaariin (reittiveneellä). Rantaraitin varrella on monia ihania paikkoja ja tärppejä löytyy esimerkiksi täältä.




Varsinkin nyt vanhempainvapaalla Rantaraittia pitkin tulee käveltyä käytännössä päivittäin. Maisemat jaksaa ihastuttaa joka kerta ja puhelimen kamera täyttyy merimaisemista. Oli sää mikä tahansa niin meri säväyttää aina. Kävelytiellä on rauhallisia luonnontilaisia hiekkarantoja ja rantakallioita ja välillä se kulkee kaupunkimaisemassa pientalojen tai kerrostalojen kupeessa. Rantaraitin varrella on useampia kahviloita ja muutaman kerran päiväkävely onkin vaihtunut kahvilan terassilla istuskeluksi.



Olen kotoisin sisämaasta ja lapsuuden kesämökki on järven rannalla, joten olen ollut pitkään vannoutunut järvi-ihminen. Meri on tuntunut jotenkin vieraalta, mutta viime vuosina olen liikkunut paljon saaristossa ja mieheni intohimoinen kalastusharrastus ja vouhkaaminen merestä on tainnut tuottaa tulosta. Onneksi järvestä ja merestä voi nauttia molemmista, mutta kyllä siinä on jotain hienoa tuntea merituulen tuoksut ja katsoa kaukaisuuteen kun vastarantaa ei näy. Hienoa että merestä pääsee nauttimaan myös kaupungissa näinkin helposti Rantaraitilla kävellen.

Comments